torstai 22. toukokuuta 2014

Suunnitelmien yhteensovittamista & Break2Berlin

LVI- ja sähkösuunnitelmien yhteensovittaminen on aikamoista. Eikä siinä, että näitä suunnitelmia olisikin vain nuo kaksi. Tämän lisäksi pitää yhteensovittaa vielä lattialämmityssuunnitelma, valaistussuunnitelma sekä keskuspölynimurin putket ja pöntöt. Onneksi valaistus- ja sähkö kulkevat aikalailla käsi kädessä, mutta on tuossa monen monta muuttujaa mitkä pitää osata ottaa huomioon.

Yleensähän se on pääsuunnittelija, joka valvoo ja sovittaa suunnitelmat yhteen. Tosiasia kuitenkin on että harvalla pääsuunnittelijalla on noin monen alan pätevyyttä. Ellei kaikille suunnittelijoille (tällä hetkellä meillä 4hlöä) ole selkeästi kirkastettu asiakkaan tahtotilaa putkiin/sähköön/valaistukseen liittyen - niin suunnitelmat eivät välttämättä mene yhteen.

Meillä suunnitelmat ovat kiertäneet LVI- sähkö, rakenne -ja lattialämmityssuunnitelijoilla ristiin. Yhteistä palaveria ei ole pidetty, mutta mietin olisikohan se ollut ihan fiksu idea. Ehkä haasteena olisi ollut sopivan ajankohdan löytyminen, tiedä sitä näin jälkikäteen. 

Meillä on kaikinpuolin hyvät suunnittelijat. Ollaan oltu tähän mennessä tyytyväisiä. Siltikin virheitä sattuu, ihmisiähän tässä vain ollaan. Esimerkkinä nyt vaikka jakotukkien paikat. Meillä ne olivat lattialämmitus - ja LVI-suunnitelmassa täysin eri paikoissa, vaikka suunnitelmat olivat käyneet kummallakin suunnittelijalla. Onneksi isäntä tarkkasilmäisenä huomasi tämän ja kävi kaikki vielä kertaalleen läpi ja laittoi korjaukset menemään. Eli rakennuttajan kannattaa pitää mielessä että KAIKKI suunnitelmat on itse aina käytävä läpi ja katsottava että ne ovat oikein. Tämä siitäkin huolimatta, ettei niistä aina välttämättä ymmärrä mitään..

Valaistus- ja sähkösuunnitelmaan pääsuunnittelijamme sanoi ettei ole ikinä nähnyt noin perusteellista suunnitelmaa. Olettaisin että tässä asiassa olemme siis ainakin onnistuneet, jeh! Suunnitelmat alkavat olemaan siinä pisteessä, että saamme jätettyä ne rakennusluvan liitteeksi. Tavoitteena on päästä pyytämään urakkatarjouksia LVI-ja sähköpuolen kokonaisuuksista viimeistään ensi viikolla.

Sitä ennen emäntä kuitenkin ottaa ja lähtee lataamaan akkuja sekä etsimään sisustusinspiraatiota Berliinin auringon alta. Eiköhän tällä pikkubreikilla jaksa taas vääntää raksaa loppuvuoteen asti. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi,