keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Muutto, muuttaminen, me muutetaan!

Voihan Suomen kesä! Ihanat rantakelit  ja lasten kanssa olisi rannalla ehdottomasti käytävä joka päivä. 
Jos viime viikolla vähän niinkuin lomailin lasten kanssa, niin tästä viikon sisään on agendalla koko kodin pakkaaminen muuttolaatikoihin, blaah! Että voisko vähempää kiinnostaa..

Muuttaminen on kyllä aina yhtä vastenmielistä puuhaa. Oman lisänsä siihen tuo tällä kertaa nuo kaksi pientä jaloissa pyörivää erittäin erikoistunutta uudelleenorganisoijaa, jotka osaavat olla omalla erityisosaamisalueellaan yllättävänkin tehokkaita. En oikeasti tiedä mitä tästä pakkaamisesta tulee.




Isäntä on tosiaan raksalla aamuvarhaisesta iltaseen, joten kodin muuttopakkaukset jäävät luonnollisesti omille harteille muun pyörityksen lisäksi. Nykyinen asuntomme myytiin nopeasti toukokuun alussa uusille asukkaille, jotka muuttavat vanhaan asuntoomme elokuun alussa. Täytyy sanoa, ettei ihan vielä ole iskenyt tajuntaan, että viimeisiä päiviä viedään tässä ensimmäisessä yhteisessä kodissamme. Kyyneliltä tuskin voin välttyä, sillä tässä ihanassa kodissamme olemme kokeneet tähän astisen elämämme suurimpia asioita, naimisiinmeno ja lasten odotukset ja syntymät. Viikonloppuna lienee siis hyvä syy aukaista hyvä viini tai kuohari ja nostaa lasi viimeistä kertaa meidän ensimmäiselle kodille, jossa on koettu paljon.

Saamme avaimet tilapäisasuntoomme perjantaina, jolloin olisi siis tarkoitus kantaa ensimmäiset muuttolaatikot vuokrakämppään. Alkuviikon saldona on nyt kaksi pakattua laatikkoa, joten "pieni" ahdistus tässä alkaa nostamaan päätä. Onneksi apuja on tulossa ystäviltä ja perheeltä ja ne ovat kyllä tarpeenkin, jotta tästä muutosta selvitään kunnialla.

Tontilla harkkoseinät ovat nousseet ja huomenna tulee ensimmäinen harkkovalu. Isännän sanojen mukaan radonkaistan asennukseen meni häneltä tänään yllättävän (liian) pitkä aika, joten harkkoseinä ei saavuttanutkaan vielä viiden harkon korkeutta. Huomenna on siis yksi harkkorivi tehtävänä ennen valua ja paljon valuvalmisteluja. Aikainen lintu madon nappaa, siis raksallakin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi,