sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Valmiit Ulkoportaat

Ulkoportaista on pitänyt kirjoittaa jo pidemmän aikaa, koska ne ovat nyt pinnakaiteita ja pinnoittamista vaille valmiit. Niin on vain tämäkin asia jäänyt aikomukseksi, joka tässä nyt korjataan. 

Kerroin aiemmin ulkoportaistamme, tekijöiden kartoittamisen haasteista ja ratkaisustamme täällä (klik). Päädyimme porrastyyleistä betoniportaisiin, jotka koin sopivan rouheaksi pariksi mustanpuhuvan puutalomme kanssa. Betoniportaat olivat ratkaisuna myös edullisin vaihtoehto ja elementtitoimituksena olisi ollut varmasti myös helpoin. 

Päädyimme kuitenkin tekemään ja valamaan portaat itse. Ihan kustannussyistä, sillä portaamme ovat jokseenkin monimuotoiset ja elementteinä varsin kookkaat. Perheestäni löytyy onneksi alan ammattitaitoa ja isän kanssa tarkemmin keskusteltuamme, hän päätti ottaa haasteen vastaan. 




Ulkoportaamme pääsisäänkäynnille ja kellariin ovat varsin massiivinen kolmen portaan ja kahden lepotasanteen yhdistelmä. Portaat ovat myös kaikki erilaisia leveydeltään, mikä tekee kokonaisuudesta  varsin monitahoisen. Etenemät ja profiili ovat kuitenkin kaikissa portaissa samat.



Ti 2.9.2014: Pääsisäänkäynnin tasanteen anturan tekoa

Ulkoportaita lähdettiin tekemään tekemällä anturamuotti pääsisäänkäynnin lepotasanteelle. Tasanteesta tehtiin anturamuotti joka raudoitettiin TODELLA hyvin.


Pe 5.9.2014: Pääsisäänkäynnin lepotasanteen raudoitukset.
Rappusten liityntäraudoitukset näkyvissä.



Pe 5.9.2014 Pääsisäänkäynnin lepotasanteen valmista raudoitusta.

Kun lepotasanne oli raudoitettu, se valettiin yhdessä talon asuinosan perustuksen kanssa. Tämän jälkeen tehtiin ulkoportaille liuskat johon askelmia lähdettiin mittaamaan ja muotteja tekemään.


Su 7.9.2014: Kolmannen portaan sisä ja ulkotäytöt


Ti 16.9.2014 Kolmannen ulkoportaan muotit


Yllä oleva kolmas porraselementtimme jää katoksen ulkopuolelle. Tämä ei kuitenkaan haittaa sillä myös tämä porraselementti sisältää isännän upottaman lämpökaapelin. Porraselementin toiselle puolelle tulee lopullinen maatäyttö niin, että maanpinta on samalla tasolla portaiden kanssa. Toiselle puolelle tulee musta pyöröpinnakaide.



Ti 16.9.2014 Pääsisäänkäynnin ulkoportaiden liuska

Portaita voi toki tehdä toisellakin tapaa, mutta meillä ne tehtiin näin.


Ti 16.9.2014: Kellariin ja varastoon vievien portaiden askelmien tekoa


Pe 19.9.2014: Kellarriin vievien portaiden askelmuotit


Pe 19.9.2014: Ulkoportaiden raudoitusta vaille valmiit muotit


Ma 22.9.2014: Lähes valmiit ulkoportaiden muotit



Ke 1.10.2014 Valuvalmiit ulkoportaiden muotit lämpökaapelilla

Isälläni meni ulkoportaiden mittausten, muottien tekemisten ja raudoitusten kanssa n. kaksi viikkoa. Kaiken kaikkiaan tasanteesta valupäivään meni n. kuukausi, mutta tänä aikana tehtiin toki muitakin hommia kuin portaita.



To 2.10.2014 Porrasvalu ja lämpökaapelia ensimmäisellä lepotasanteella

Isäntä raudoitti osan portaista ja veti lämpökaapelin muotteihin ennen portaiden valua. Tämä onkin ehkä se tärkein etu itsetehdyissä betoniportaissa. Valmiisiin elementteihin emme varmastikaan olisi saanut lämpökaapelia upotettuna. Nyt talvella ulkoportaamme tulevat säilymään sulina eikä tarvitse pelätä niissä liukastumista.


To 2.10.2014 Pääsisäänkäynnille vievien portaiden valua



To 2.10.2014 Valmiit valetut portaat muottien alla

Porrasvalussa olivat apuna isäni, appiukko ja isäntä. Valussa apuna oli vibra, jolla askelmat käytiin huolella läpi kun ne olivat betonia täynnä. Vibralla pyrittiin saamaan ilmakuplat askelmista valun aikana pois. Tämän jälkeen askelmat suljettiin vanerikannella kuivumaan. Ei olisi pitänyt.



Ke 26.11.2014 Betoniset ulkoportaamme väliaikaisella kaiteella.

Muotit purettiin vasta marraskuun puolella ja samalla paljastui portaiden tarkempi ulkonäkö. Arkkitehtimme oli piirtänyt hienosti portaiden profiilin, joka on luonnossa kauniin kevyen näköinen kokonaisuuden massiivisuudesta huolimatta. Etenemien korkeudet ja etäisyydet ovat toimivat ja miellyttävät astella niin aikuisille kuin lapsillekin.


Portaiden sivuprofiili

Ulkoportaiden sivuprofiili näkyy yllä olevassa kuvassa hyvin. Nämä tosin jäävät pinnaseinän taakse, kunhan vain saamme pinnat maalattua kiinnitystä varten.



Su 14.12.2014 Kolmannen ulkoporraselementin reikäisiä askelmia


Portaiden askelmien betonipinta ei sen sijaan onnistunut. Virheemme oli peittää askelmat vanerikansilla, jolloin betonin sekaan (vibrasta huolimatta) jääneet ilmakuplat aiheuttivat pintaan reikiä. Erityisesti tuon ulos jäävän kolmannen porraselementin askelmat ovat varsin reikäisiä. Itseäni eivät muutamat reiät sinänsä haittaa, sillä ne niin sanotusti kuuluvat betonin luonteeseen, mutta senverran paljon reikiä kuitenkin on, että ulkoportaat tullaan ensi kesällä pinnoittamaan. 

Reistä huolimatta olemme kuitenkin todella tyytyväisiä portaisiimme ja niiden ulkonäköön. Ulkoportaat viimeistellään mustilla ylhäältä alas asti ulottuvilla pitkillä mustilla pyöröpinnakaiteilla. Kaiteista myöhemmin sitten ihan oma juttunsa.  





7 kommenttia:

  1. Komeat portaat! Tuossa olette varmasti säästäneet pitkän pennin tekemällä itse.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hertta! Kyllä tuossa jonkinverran säästöä tuli vaikkakin muutaman harmaan hiuksen kera..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös meillä on huomattu, että ne asiat mistä syntyy säästöä tulee kompensaationa harmaita hiuksia... ;) :D

      Poista
    2. Kyllä vain, osuit naulan kantaan. Kuinkakohan harmaahapsisia sitä sitten ollaan kun päästään muuttamaan :D Vaikka veikkaanpa kyllä että ne säästöt mitä saadaan aikaiseksi, menevät kyllä sitten ihan muihin juttuihin.

      Poista
  3. Terve! Itsellä sama homma edessä ja olen miettinyt juuri tuota askelmien kansitusta. Olisiko betoni pysynyt valupaineen puolesta alemmilla askeleilla muotissa ilman kansia, vai tulvinut yli? Voisi tietysti ehkä värkätä kannet niin että ne olisi helppo poistaa muutaman tunnin päästä pinnan hiertämistä varten.. Eli miten toteuttaisit version 1.2?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Betonimiehet antoivat tähän vinkin että portaita valaessa kannattaa tilata hieman jämäkämpää betonia (kun keskustelimme portaiden reistä ja jälkipinnoittamisesta). Meillä betoni olisi mitä todennäköisemmin pysynyt kuosissa ilman kansiakin. Samalla tavaralla kun tehtiin perustukset kellariin ja rinnetontissa riitti kallistusta enemmän kuin tarpeeksi, eikä betoni liikkunut mihinkään. Kannet laitettiin siitä syystä että saa kuivua rauhassa ja pääsee porukka lappaamaan raksalle portaita pitkin.
      Eli versio 1.2 tilaisimme inauksen jämäkämpää betonia, emme laittaisi kansia. vibraisimme vieläkin paremmin ja liippaisimme hyvin ja antaisimme kuivua. Näin ilmeisesti ammattilaiset asian hanskaavat ja jos joskus vielä teemme portaita, niin kaivampa nämä vinkit jälleen käyttöön:) Tsemppiä portaiden tekoon!

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi,