perjantai 27. helmikuuta 2015

SNEAK PEAK: Valmiita pintoja

Tällä viikolla talolla (huom. se alkaa oikeasti tuntumaan  jo TALOlta, ei enää raksalta :D ) ovat ahkeroineet sähkärit ja putkari. Timpurimme käväisi maanantaina saumaamassa kurasyöpön ympäristön laatoituksen, joka tehtiin samaan tyyliin mitä suihkutilamme seinälaatoitus.


Pe 20.2.2015 Kurasyöpön saumausta vaille valmis laatoitus

Valmista pintaa on tullut hienosti. Lapset olivat viime viikonloppuna yökylässä pappalassa ja me ahkeroimme isännän kanssa aamuvarhaisesta sinne klo 22.30 asti. Sitten ei enää vaan jaksanut. Isäntä sai viime pe-la pukuhuoneen seinät ja pikkuwc:n katon paneloitua. 


La 21.2.2015 Pukuhuoneen paneloitua haapaseinää

 Sähkärit asensivat perjantaina myös Tulikiven Touch Screenin paikoilleen.



La 21.2.2015: Pukuhuoneen haapaseinää ja Tulikiven ohjauspaneeli

Itse sain sunnuntaina aamusta levytetyt ja hiotut ovien pielet osittain maalattua ja loppupäivä menikin olohuoneen Clayworksin savilaastiseinän kimpussa. Tästä oma postauksensa myöhemmin. 
Tiistaina sähkärit saivat ensimmäiset seinälamput asennettua. Siellä ne AJ:t nyt odottavat käyttäjäänsä :)


Ti 24.2.2015: Makuuhuoneen asennetut AJ:t

Keskiviikkona keittiömme sai välitilalasin. Keittiö ja muutama muu kalustekokonaisuus odottaa yhä puuttuvia reklamoituja osia keskeneräisinä. Puustellin kalusteista ei ole kuulunut vielä mitään, vaikka osan piti saapua tällä viikolla. Reklamaatioiden määrä on ennätysluvuissa, josta en jaksa sen enempää edes kirjoittaa. Tukka meinaa lähteä sitä mukaan kun on kalusteita koottu. Kalustetilauksemme ei ole ollut mitään muuta kuin täynnä virheitä ja vääriä kalusteita.

Sähkärit saivat tällä viikolla myös talon hälytinjärjestelmän asennettua ja kytkettyä. Putkari on ahertanut jakotukkien parissa ja viikonloppu menee häneltä hanojen ja suihkujen asennuksen kimpussa, sillä KVV-tarkastus on maanantaina. 

Irtisanoimme vuokrakämppämme tänään, joten muuttoon valmistautuminen alkaa olemaan konkreettisesti käsillä. Miten ihmeessä se siltikin tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta?

maanantai 23. helmikuuta 2015

Pieleen mennyt Betonilattia

Voimme pitää itseämme onnekkaina, sillä rakennusprojektimme on sujunut kaiken kaikkiaan hyvin. Suurin ongelmamme raksan aikana ja isompi "päänvaivamme" on ollut betonilattiamme. Kerroinkin aiemmin betonilattiastamme täällä (klik). Nyt lattia on korjattu, joten on aika kertoa teillekin tästä prosessista. 

Tulevassa kodissamme on betonilattiapinnalle jäävää pinta-alaa n.22 neliötä. Se käsittää mm. tuulikaapin, kodinhoitohuoneen, pukuhuoneen ja pikku-wc:n. Haluttu värisävy oli Basaltin harmaa betonilattia, joka päätettiin toteuttaa Piimatin sirotteen+silikaatin avulla talon lattiavalun yhteydessä. Näin toteutettiin myös kellarimme betonilattia, joka toimi hyvänä koekappaleena eikä mennyt kyllä putkeen sekään. Onkin pakko selventää, että talon ns. "Design"betonilattian voi tehdä joko koko talon lattiavalun yhteydessä tai sitten vasta kun sisäseinät ovat pystyssä (yleisimmin käytetty tapa). Meillä "design"betonilattia tehtiin talon lattiavalun yhteydessä.

Lattiavalun jälkeen paljastui ensimmäiset ongelmat eritoten kodinhoitohuoneessamme. Kurasyöpön ympärille tehty valu ja kaadot oli tehty virheellisesti ja hutiloiden. Mm. kurasyöpön ja seinän väliin jäävää betonia ei oltu tasoitettu laisinkaan, eli ks. ala olisi jäänyt betonipinnalle epäsiistin röpelöisenä. Suurin ongelma oli kurasyöpön kaato, joka oli valettu 1cm liian vajaaksi kurasyöpön pintaan nähden.


Pe 24.10.2014 Vajaaksi valettu lattiavalu kurasyöpön pintaan nähden.
Kurasyöpön takana olevaa betonipintaa ei oltu siloteltu.

Tästä kaikesta reklamoitiin ja keskusteltiin betonifirman kanssa hyvässä hengessä. He olivat enemmän kuin valmiita ratkaisemaan ja korjaamaan asian. Päädyimme pienentämään kurasyöpön ritilää ratkaisuna vajaaksi jääneelle lattiavalulle (ritilä uppoaisi näin paremmin kehikkoonsa, ja vajaa lattiakaato toimisi kuten pitääkin). Designbetonilattiaan levitettäisiin silikaatti ja se tehtäisiin betonifirman puolesta valmiiksi, kuten sovittu.

Seuraava ongelma ilmeni kun isäntä hioi tuulikaapin betonilattiasta liimapintaa pois silikaatin levittämistä varten. Laikka oli silein mahdollinen, mutta siitä huolimatta kaikki sirote hioutui pois. Siis kaikki tummanharmaa väri hioutui lattiasta pois. Sanomattakin selvää, isäntä lopetti hiomisen heti ja soitti betonifirmalle. Ilmeisesti sirote ei ollut hiertynyt kunnolla betonilattian rakenteeseen.

Betonifirman toimitusjohtaja ja asiaa hoitanut edustaja kävivät raksalla katsomassa lattiaa, ja puistelivat päätään. Ei ollut betonilattian taso ihan sitä mitä piti olla. Asiasta reklamoitiin myös suoraan sirotteen valmistajalle Piimatille. Ratkaisuksi ehdotettiin betonilattian korjaamista ja pinnoittamista mikrosementillä betonifirman piikkiin.

Mikrosementti on hyvin samannäköistä kuin aito betoni ja lattia tehtäisiin Suomen Betonileimasimen (www.sbl.fi) mikrosementillä. Tämä kävi meille. Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa allekirjoittanutta harmitti isosti myöntää ja luopua siitä ihanan sävyisestä betonilattiastamme, joka hiomattomana oli sävyltään juuri sellainen kuin pitikin. Ainoaksi ongelmaksi jäikin mikrosementin haluttu värisävy.

Vaikka sbl:n mikrosementtejä saa useassa eri sävyssä, heillä ei harmiksi ole harmaita sävyjä juuri laisinkaan. Niinpä päädyimme sekoittamaan kahta eri sävyä, jolla päästäisiin lähimmäksi alkuperäistä väritoivetta.


22.1.2015 Hiottu betonilattian pinta - poishioutunutta sirotetta
(tämä kuva on khh:n tilasta, jossa sirotetta ei irronnut niin  paljoa mitä tuulikaapissa)

Lattian korjauksen toteuttivat ubk:n (uudenmaan betonikuviointi) miehet sbl:n mikrosementillä. Ennen lattian tasoittamista ja korjaamista, he hioivat lattian. Tässä vaiheessa isäntä teki kodinhoitohuoneen lattiaan ja 10cm seinille vesieristyksen (tilassa lattiakaivo, joka vaatii mikrosementin alle vesieristyksen).


To 29.1.2015 Vesieristetty lattia

Vesieristyksen jälkeen, lattiaa lähdettiin korjaamaan ja tasoittamaan pinnoitusta varten.



Pe 30.1.2015 Khh:n Lattian tasoitusta

Pe 30.1.2015 Tasoitettu khh:n lattia (kuivumassa)


Kun lattia oli tasoitettu, seurasi sen pinnoitus halutulla mikrosementillä. Mikrosementtiä levitetään n. 3 kerrosta ennenkuin lattiapinta on lakkausta varten valmis.


Su 2.2.2015 Kuivunut tasoitettu lattiapinta, pinnoitusta ja lakkausta vaille
(taustalla näkyy ero valmiiseen betonilattiapinnoitteeseen)



Su 2.2.2015 Korjattu kurasyöpön ympärys ja kaadot



Lattian tasoitukseen, korjaamiseen, pinnoittamiseen ja lakkaukseen meni Ubk:n pojilta n. reilu viikko (ihan joka päivä eivät olleet hommissa). Ahkeraa ja tarkkaa porukkaa, joiden työnjälki on todella hyvää. Voimme suositella heitä lämpimästi pinnoitushommiin.


Ma 3.2.2015 Valmis betonilattiamme

Betonilattiamme on nyt korjattu ja pahvien alla suojassa. Pahoittelut ettei ole laittaa tarkempaa kuvaa tuosta lattian pinnasta.

Vaikka lattian värisävy ei ihan vastaa alkuperäistä basaltinharmaata, niin olemme todella tyytyväisiä työn jälkeen ja siihen miltä lattia tällä hetkellä näyttää. Lattia on jalan alla ihanan pehmeä ja sileä. En malta odottaa, kun siinä pääsee ihan oikeasti tepastelemaan :)

Näin tämä betonilattiaepisodi saatiin meillä maaliin ja onneksi vielä hyvin tuloksin. Jos lähtisimme nyt harkitsemaan uudelleen betonilattiaa, niin tekisimme sen todennäköisesti itse. Ja vasta sitten kun sisäseinät ovat pystyssä. Emmekä käyttäisi sirotetta. Mutta onneksi ei tarvitse. Korjattu lattia on ihana :)

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

SNEAK PEAK: Puulattia

Isäntä piti eilisen laskiaistiistain vapaana ja huhki raksalla aamuvarhaisesta iltaan asti. Klo 18 heitimme eteisessä läpyt ja teimme vuoronvaihdon. Jatkoin itse raksalle tapetointihommiin ja sain kuin sainkin vierashuoneen tapetoitua. Eilinen päivä oli siis kaiken kaikkiaan todella tehokas.

Jos ei oteta tapetoitua vierashuonetta lukuun, niin suurin ja ihanin valmis pinta (huone) löytyy nyt meidän vanhempien makuuhuoneesta. Isäntä sai asennettua sinne puulattian eilen. Kyllä se vaan on kaunis :) 

Lattiavaihtoehdoista kirjoittelinkin aiemmin täällä (klik). Olen aina haaveillut lankkulattian tyylisestä lattiasta, mutta kapeilla lankuilla. Haettua lattiatyyliä edustaa alla oleva Pinterestin kuva. 


Kuva Pinterest

Lähes samanlainen löytyy nyt uuden kotimme lattiasta. Toki valo vaikuttaa siihen miltä lattia nyt näyttää kuvissa (kännykamera ei parhain).  Sävy on kuitenkin kauniin vaalea ja kuten aiemmin kerroin, taittaa ihan pienesti keltaiseen. Tämä sopii meille enemmän kuin hyvin, koska kodin kalusteissamme on käytetty runsaasti koivua. 

Alla muutama kuvanen Orient Occidentin Par-Ky puulattiastamme.



Ti 17.2.2015 Par-Ky Puulattia lähikuvassa


ti 17.2.2015: Vanhempien makuuhuone ja puulattia
Pieni vilaus tässä samalla myös makuuhuoneemme päätyseinästä, jonne halusimme rouheaa teollisyystyyliä, eli vanhan tiiliseinän. Pidän kovasti loft-industrial tyylistä sekoitettuna 40-60 luvun vanhoihin huonekaluihin. Parhaiten tämä tyyli tulee varmasti esille makuuhuoneessamme, kiitos tiiliseinän.


Ti 17.2.2015: Vanempien makuuhuoneen tapetti ja puulattia


Tiiliseinän osalta kartoitin kaikki vaihtoehdot: ihan oikeista tiilistä tiilen näköisiin verhoilupaneeleihin ja tapetteihin saakka. Oli vain todella vaikeaa löytää väritykseltään vaaleita, kuluneita ja pienellä punaisella sävyllä höystettyjä ratkaisuja. Kun ei tällaista sitten aidoista  tai lähes aidon tuntuisista ratkaisuista löytynyt, päädyttiin valokuvatapettiin, joka on kyllä juuri sitä mitä haimme. Tämän kaunokaisen tapetoin sunnuntaina.


Valmista pintaa on tullut talolla nyt hurjasti. Esikoinen sanoikin tänään aamupäivällä raksalta lähtiessämme, että: - Äiti, raksa alkaa näyttää jo kodilta. Niinpä, sitä se alkaa jo tekemään. Ihanaa :)

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Raksaviikkojen 29-32 edistystä

Tässä vaiheessa raksaajan arjen tahti on senverran tiivistä, ettei tahdo pysyä päivien kulusta perässä. Ai helmikuun puoliväli? Mihin se tammikuu meni (ei hirveästi muistikuvia, mutta kalenterin täynnä olevat päivälokerot kertovat, että jotain on kyllä tehty!) Viikot siis vilisee entiseen tahtiin ja hommia paiskitaan vuorotellen isännän kanssa.

Koska blogin perustamisen yksi perimmäinen syy oli meidän talonrakennusprojektimme edistymisen seuranta, pyrin pitämään kiinni raksaviikottaisesta katsannosta edistymiseemme. Nyt on toki viikkoja aikalailla rästissä, syystä joka yllä jo mainittiin.
Pieni varoituksen sananen siis tästä postauksesta: Tämä on lähinnä meille informatiivinen katsaus siihen mitä kaikkea on tehty ajalla 12.tammikuun - 15.helmikuu 2015. Jos ette jaksa lukea, katsokaa kuvat :)

Tässä siis tylsää(kin) kuivempi selostus meidän raksaviikkojen ahkeroinnista ja edistymisestä:

Raksaviikko 29 (12.1 -18.1.2015):
- Suihku/wc-tila sekä kylpyhuoneiden seinät saatiin vesieristettyä
- Betonilattian kuivausmittaus suoritettiin ja lattia todettiin kuivaksi vesieristämistä varten.
- Talomme sisätilat saivat valot
- Suihku / wc-tilan seinät laatoitettiin
- Kylpyhuoneen laatoituksia aloitettiin mosaiikilla
- Isäntä sai saunan eristykset valmiiksi
- Aloittelin esikoisen huoneen seinämaalauksen tekoa
- Maalasin niemekkeen takaseinän mustaksi liitutaulumaalilla
- Ulkoportaiden rimaseinä asennettiin
- Poltimme takkaa ensimmäisen kerran raksalla su 18.1.2015


La 10.1.2015: Niemekkeen musta liitutauluseinä

Poltimme takkaa ensimmäistä kertaa su 18.1.2015


Raksaviikko 30 (19.1.-25.1.2015):
- Timpurimme sai alkuviikosta kylpyhuoneen lattian tasoitettua ja kynnykset valettua
- Timpuri loppuviikon poissa
- Lattiamies kävi hiomassa eteisen, kodinhoitohuoneen, pukuhuoneen ja pikku-wc:n betonilattiat korjausta ja tasoitusta varten valmiiksi
- Takkamme pinnoitettiin lopulliseen asuunsa ja piippu asennettiin paikoilleen pannan kanssa.
- Sähkärit asensivat ulkovalot paikoilleen
- Myös kellarimme ja autotalli saivat valot
- Isäntä aloitti kodinhoitohuoneen lattian vesieristämisen betonilattian korjausta ja pinnoitusta varten
- Keittiön ja lasten nukkarin tapetointi yhdessä isännän kanssa
- Jatkoin esikoisen huoneen seinämaalausta
- Maalasin vaatehuoneen katon ja makuuhuoneen seinät valmiiksi


Ti 20.01.2015 Kylpyhuoneen tasoitettu lattia ja valettu kynnyt



to 22.1.2015 KHH:n hiottu betonilattia korjausta varten


Raksaviikko 31 (26.1-1.2.2015):
- Timpurimme vapaalla tämän viikon
- Isäntä viimeisteli kodinhoitohuoneen lattian vesieristyksen valmiiksi
- Isäntä asensi puulattian vaatehuoneeseen ja tapetoi sen valmiiksi (Ensimmäinen huone kalusteita vaille valmis!)
- Isäntä aloitti pukuhuoneen seinien koolauksia panelointia varten
- UBL:n miehet aloittivat eteisen, pukuhuoneen ja pikku-wc;n betonilattioiden korjauksen tasoittamalla lattiat ke 28.1
- UBL:n miehet pinnoittivat ja lakkasivat betonilattiat kuntoon mikrosementillä to 29.1.
- UBL:n miehet aloittivat kodinhoitohuoneen betonilattian korjausta tasoittamalla lattian pe 30.1
- Puustellin kalusteet saapuivat
- Skaalan puutarhaovet (eli takaterassimme 2 ovea) saapuivat
- Isäni tuli asentamaan autotallin sähkökäyttöistä ovea.
- Keittiö saatiin lähes kokonaan asennettua kivitasojen saapumista varten (kiitos appiukon ja isännän pikkuveljen korvaamattoman avun)
- Eteisen kalusteiden asennus saatiin lähes tehtyä (kiitos appiukon ja isännän pikkuveljen korvaamattoman avun)
- Skaalan terassiovet saatiin asennettua (kiitos isännän pikkuveljen!)



Ke 28.1.2015 Eteisen tuulikaapin tasoitettu betonilattia

La 31.1.2015 Tasoitettu ja korjattu kurasyöppö ja kaadot (YES!)


La 01.02.2015 Vaatehuoneen tapetti ja puulattiamme



Raksaviikko 32 (2.2.-8.2.2015):
- Timpurimme alkuviikon vapaalla
- Ma 2.2.2015 Isäni sai autotallin sähkökäyttöisen Turnerin oven asennettua ja valmiiksi (kiitos isä!)
- Ma 2.2.2015 Naapuritontin maanrakennustöiden katselmus eli räjäytyskatselmus tontillamme ja talossa sisällä
- Ma 2.2.2015 Puustellin jälkitoimitus puuttuvista kalusteista saapuu
- Ma 2.2.2015 Kaskipuun ulko-ovet saapuvat
- Ma 2.2 -4.2.2015 UBL:n kaverit jatkoivat kodinhoitohuoneen betonilattian korjausta pinnoituksella 
- Ke 4.2.2015 Kodinhoitohuoneen lattia saatiin valmiiksi ja kaikki korjatut betonilattiapinnat lakattua 
-Timpurimme aloitti to 5.2.2015 kylpyhuoneen ja wc/suihkutilan lattioiden vesieritysten teon laatoituksia varten
- To 5.2. Sain esikoisen huoneen seinämaalauksen lähes valmiiksi
- Pe 6.2.2015 Puustellin tapaaminen raksalla koskien reklamoituja kalusteita ja täytelevyjen asennusta ym.
- Pe 6.2. Timpurimme sai wc/suihkutilan sekä kylpyhuoneen lattioiden vesieristykset valmiiksi
- La 7.2.2015 KHH:n lattian vihdoin valmistuttua, sain hiottua ja maalattua kodinhoitohuoneen seinät valmiiksi pintamaalilla
- Su 8.2.2015 Isäntä aloitti kodinhoitohuoneen kalusteiden asennuksen
- Su 8.2.2015 Isäntä sai asennettua pikkuveljensä avustuksella talomme kaksi ulko-ovea paikoilleen (JEEE!)


Pe 6.2.2015 Timpurimme vesieristää kylpyhuoneen lattioita


La 7.2.2015 Varasto/khh tilan vesieristeiden pakkelointi,
hionta ja kaikkien seinien pintamaalaus


Kulunut viikko oli raksaviikko 33, sen edistymisaskeleista myöhemmin. Tunnustan, että "pientä" (lue=kehäraakkiolo) väsymystä on ilmassa. Tämä alkuvuodesta alkanut äärimmäinen rutistus alkaa tuntua kropassa ja päässä. Jaksaajaksaa, sitä yrittää hokea. Mutta ei oikeesti jaksais vaikka loppu jo häämöttää. Jos tästä yhtään ylimääräistä jäisi kukkaron pohjalle, niin sille olisi ihan mainioin osoite tiedossa. Nimittäin ÄKKILÄHTÖ AURINKOON (lue=Hermoloma)!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Kun ei kaikki mene niin kuin Strömsössä

Kalustereklamaatioita. Niitä olen nyt ikäväksi joutunut tekemään lisää.

Ensimmäiset reklamaatiot tehtiin heti kalusteiden saavuttua Finnmirrorin paketeista, jotka olivat saaneet kolhuja tavallisen postin kyydissä. Puustellin rekan kyydissä tulleet kalusteet olivat hyvin suojattuja ja niissä ei tosiaan kolhuja ollut missään. Perus postin tuomissa sitten kylläkin.

Isäntä on saanut hyvin kalusteita asennettua ja tässä samassa on ikäväksi huomattu, että meille on tullut vääränlaista tavaraa.


Keittiön liian kapeat yläkaapit porrastavat alakaappeihin nähden

Keittiön jääkaapin ja pakastimen yläkaappien ovikaapit olivat tulleet vahingossa liian kapeina, eli ovet porrastavat. Koska kyseiset ovet ovat pompulla, mietittiin josko porrastus olisi pomppumekanismin asentamisesta kiinni. Mutta ei ollut. Espoon Puustellin yrittäjä Antti tuli ihan itse käymään ja totesi, että ovet ovat tulleet vahingossa liian kapeina ja laitetaan uudet heti tilaukseen.



Valkoisella reunanauhalla varusteltu koivulaminaattitaso

Kodinhoitohuoneen koivulaminaattitasot tulivat myös yhtenä jälkitoimituksena viime viikolla. Isäntä sai viime viikonloppuna osan kodinhoitohuoneen kalusteista asennettua ja laittoi laminaattitason paikoilleen. Kun sitten saavuin raksalle, ihmettelin että miksi tasossa on valkoinen reunanauha?! No niinpä. Tsekkaus paljasti, että niin oli kaikissa muissakin koivutasoissa. Ei kun uutta reklamaatiota. 

Isäntä kyseli myös, että mihin meillä on tulossa vaaleaa tammea? Jaa, että mitä? Oli kuulemma vaaleaa tammea joku taustalevy. Ei pitänyt olla, vaan koivua. Ja reklamaatiota.

Eilen isäntä huomasi, että niemekkeen laatikostojen viereiset peitelevyt ovat myös liian kapeita, eli porrastavat laatikostoihin nähden. Myös keittiön välitilan lasi puuttuu, josta pitäisi kulma leikata pois sähköpistokkeita varten. Sähkömiesten kun pitäisi tulla ensi viikolla jatkamaan sähköjen asennuksia talolle. Soittelin jälleen tänään Puustellille asiasta.

Homma ei ole tosiaan mennyt niinkuin Strömsössä ja täytyy myöntää että kyllähän tämä jo harmittaa (ja väsyttää!). Tärkeintä näissä asioissa on kuitenkin se, että reklamaatiot hoidetaan ja uusi tavara saadaan heti työn alle ja tilaukseen.

Espoon Puustellin kanssa yhteydenpito, reklamaatioiden hoito ja keskustelu ovat sujuneet todella hyvin. Reklamaatiot on käsitelty samantien ja laitettu uudet tilaukseen. Puustellin yrittäjä Antti on käynyt myös Puustellin asentajien kanssa raksalla katsomassa keittiön porrastavia ovia ja olemme saaneet hyvin vastauksia meitä arveluttaneihin kysymyksiin liittyen kalusteiden asennuskuviin.

Kuten aiemmin kerroin, Puustellin tehtaan viimeiset koivut tulevat meidän kotiin. Kodinhoitohuoneeseen virheellisesti valkoisella reunanauhalla tullutta koivulaminaattitasoa ei tehtaan mukaan koivuisena siis enää saa. Niinpä Puustelli on luvannut toimittaa laminaattitason tilalle massiivipuisen koivutason samaan hintaan valmiiksi käsiteltynä ja hieman normaalia pidempänä, jotta saadaan taso oikein ja ilman rakoja paikoilleen. Puustellin oma asentaja tulee leikkaamaan kodinhoitohuoneen tasot oikean mittaiseksi sekä tekemään altaalle oikean kokoisen reiän.
Tämä jos mikä on asiakaspalvelua ja erittäin hyvää sellaista reklamaatiotapauksessa.

Nyt odottelemme reklamoituja tavaroita saapuvaksi, jotta saadaan loputkin kalusteet paikoilleen.
Huhheijaa, onneksi on viikonloppu :)!


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Keittiön kivitasot

Tänään saapuivat keittiön kivitasot. Pelottavan jännittävää. Saadaanko tasot yhtenä kappaleena sisään? Miltä keittiö näyttää kivitasojen kanssa? Iiiks!

Suuntasin kuopuksen kanssa aamulla suoraan päiväkodista Bauhausiin hakemaan timpureillemme lisää saunan 10x10 laattaa, jota olin ikäväkseni ostanut yhden paketin liian vähän. Kiitolinja oli ilmoittanut että kivitasot tulevat ajalla 9-12, joten aikaa kyllä oli. Heti Bauhausiin päästyäni puhelin kuitenkin soi, ja Kiitolinjahan se siellä ilmoittelee, että 30 minuuttia ja he ovat raksalla. Selvä, eikun laatat kassiin ja menoksi. Klo oli 8:55.

Keittiömme on nyt peitelevyjä, muutamia kaapinovia ja kodinkoneita vaille asennettu, joten ajatuksena oli että kivitasot kannetaan sisään ja nostetaan suoraan paikoillen. Asennusta meillä ei ole, sillä teemme tämänkin kaiken itse.  Onneksi kivitasojen asentaminen ei ole rakettitiedettä, varsinkaan kun niiden kantoapu tulee kuljetusliikkeen puolelta :) Kiitolinjan miesten piti siis "vain" kantaa kivitasot sisään ja suoraan paikoilleen.

Heti ensimmäisenä kannettiin keittiön altaan sisältävä kivitaso paikoilleen. Kaksi "ei-ikinä-punttisalilla-käynyttä" (mutta mukavaa) huonoa suomea puhuvaa kiitolinjan miestä ei saanut kaikkia kivitasoja kaksin taloomme paikoilleen kannettua. Ei ole nimittäin ihan "peruskantoa" tämä kivitasojen kanto. Ei ainakaan yli 2metriä pitkän kivitason.

Jouduin itse kantohommiin jeesiksi jo ihan alusta, sillä ensimmäinen ongelma oli altahuulletun kivitasossa kiinni olevan altaan saaminen paikoilleen allaskaappiin kivitason kanssa, kun kaluste oli jo seinässä kiinni. Vaarana oli että tapetit repeää seinästä tai kalustelevy naarmuuntuu toisessa päässä, homma oli nimittäin millipeliä.

Onneksi (minun ja kuopuksen ) suuren suureksi onneksi, timpurimme olivat laatoitushommissa ja sain heistä toisen apuun. Timpuri irroitti isännän seinään kiinnittämän allaskalusteen irti, jonka jälkeen se vedettiin ulos ja laskettiin kivitaso altaan kanssa allaskaappin päälle. Sitten työnnettiin kivitaso allaskaapin ja altaan kanssa takaisin seinään kiinni. HUH! Ja hiki virtasi. 

Painavin oli kuitenkin vielä edessä. Nimittäin niemekkeen kivitason kanto. Se on yli 2 metriä pitkä ja vaati neljä kantajaa. Eikä ihme, taso painoi kuin synti. Hauikset huusi hoosiannaa, mutta selvisimme kunnialla. Timpuri heitti ulkoportaissa läppää, että - ajatelkaas jos oltais Helsingin Punavuoressa ekassa kerroksessa ja tämä pitäs saada viidenteen kerrokseen? Hehheheee..! Onneksi ei oltu.

Ke 11.2.2015: Allaskivitaso porrastaa,
koska ei ole vielä kunnolla paikoillaan


Nyt on kaikki kivitasot paikoillaan ja keittiön ilme muuttui heti valmiimmaksi. Kivitasot ovat kauniin mustat ja selkeä piste "i" meidän keittiöön.  Pientä entrausta joudumme kuitenkin tekemään, sillä allaskivitaso porrastaa, koska astianpesukonetta ei vielä ole ja tason alla on tilapäinen (vääränpituinen) puupalkki.

MUTTA: Jos timpurimme eivät olisi olleet talolla tänään, niin en olisi ikinä selvinnyt pienen lapsen kanssa tästä urakasta, saatika että Kiitolinjan miehet olisivat saaneet kivitasoja kunnolla paikoilleen. Vinkkinä siis kivitasojen vastaanottamiseen: - Ole itse paikalla ja hommaa joku kaveri mukaan!

Onneksi meillä kävi onni ja tasot saatiin ehjinä paikoilleen. Loppu hyvin kaikki hyvin. Keittiö näyttää taas valmiimmalta ja ulkona paistaa ihanasti aurinko :)

maanantai 9. helmikuuta 2015

Ulko-ovet

Ulko-ovemme saapuivat piiitkän odotuksen jälkeen vihdoin raksalle. Olen odottanut tätä hetkeä kalustetoimituksen lisäksi, sillä paikoillaan olevat ulko-ovet muuttavat raksan ulkonäköä valmiimmaksi. Ollaan siis jälleen yksi askel lähempänä raksan muuttumisleikkiä kodiksemme  :)

Meille tuli kahdenlaisia ulko-ovia. Ns. puutarhaovemme ovat Skaalalta ja nämä sijaitsevat talon etelänpuoleisella terassilla. Ulospäin ovet ovat mustat, mutta sisällepäin niiden puukarmit on käsitelty samaan sävyyn mitä Skaalan ikkunoiden karmit, eli tammen sävyyn.


Eteläterassin puutarhaovi su 1.2.2015


Sävytyksessä saimme tosin olla tarkkana, sillä tammen sävy ei automaattisesti ole ovissa sama kuin ikkunoissa. Tämä johtuu puumateriaalista, joka ovissa on eri kuin ikkunoissa. Skaala teki meille ystävällisesti kaksi mallipalaa, joista valitsimme ikkunoiden tammikäsittelyä lähinnä olevan.




Eteläterassin puutarhaovi sisältä,
karmin sävykäsittely vs. viereinen ikkuna su 1.2.2015


Muut ulko-ovemme ovat Kaskipuun ovia. Isäntä oli nähnyt Kaskipuun puuovimallin Sami-Taloilla ja vaikuttunut syvästi sen laadusta ja jykevyydestä, muusta ulkonäöstä puhumattakaan. Se oli menoa samantien ja muita ulko-ovia me emme sitten harkinneetkaan. Kaskipuun ovet ovat meillä täyspuuovia ja talomme toiseen pääsävyyn kuullotettuja. Skaalan ja Kaskipuun ovet sisältyivät talopakettiimme.

Isännän pikkuveli ahersi jälleen kerran raksalla isännän apuna aina iltaan asti ulko-ovien ja lukkopesien asennuksessa! Iso Kiitos jälleen Ristolle, apusi on korvaamatonta :)


Kaskipuun arkieteisen ulko-oven asennusta su 8.2.2015



Arki-eteisen ovi lähikuvassa

Arkieteisen ulko-ovi paikoillaan

Pääovi asennettiin ns. arkieteisen  oven (eli tilan jossa kurasyöppö sijaitsee) jälkeen. Koska ovet ovat todella lähekkäin toisiaan, pääovi erottuu edukseen ikkunallisen levikkeen ansiosta.



Pääoven "Raksaovi" su 8.2.2015


Pääovi ja ikkunallinen levike paikoillaan su 8.2.2015

Ulko-ovien asennus sujui kahdelta veljekseltä mallikkaasti. Lukkojen asentamisen kanssa oli (kuulemma)  pieniä teknisiä ongelmia, mutta veljekset saivat nekin selvittettyä hienosti. Nyt on kunnon ovet ja lukot talossa, hiphei! 

Ai että, raksalle saapuminen ja kunnon ovesta kulkeminen on kyllä aika hieno fiilis. 
Byebye raksaovet, hyvin palvelitte! Puuovet muuttivat talon sisäänkäynnin ilmettä aivan mielettömästi. Ne ovat kauniin ja jykevän näköiset ja sopivat taloomme kuin nakutettu :)






keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Ulkoportaiden mustat pinnakaiteet

Ulkoportaiden kaiteiden tekijä on ollut päätettynä joulusta saakka ja kaiteet ovat (toivon mukaan) jo työn alla. Nimittäin ulkoportaidemme kaiteiden pitäisi alustavan aikataulun mukaan saapua parin viikon päästä. Viimeistään silloin päästään tilapäisistä puukaiteistamme (pah!) vihdoin eroon. 

Tämäkin kilpailutusprosessi kesti todella kauan. Itseasiassa katsoin, että olen ensimmäiset tarjouspyynnöt lähettänyt kesäkuussa 2014, hah! Luin, että jos ostat portaiden kaiteet erikseen (ei yhdessä portaiden kanssa), ne tulevat kalliiksi. Noh, voinpa kertoa että portaat ja kaiteet ovat jo ihan sellaisenaan yksi todella kallis kuluerä rakennuttamisessa, ja koska me teimme ulkoportaat itse, ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin ostaa kaiteet erikseen. 

Haravoin kaidevalmistajia todella laajalti törmäten usein siihen, että ks. yritys valmisti vain tietyn profiilin kaiteita, puukaiteita tai lasikaiteita! Ei siis asiakkaalle räätälöityjä, yksilöllisiä kaiteita mustasta metallista niinkuin olin suunnitellut.


Kuva Pinterest

Idea ulkoportaiden kaiteiden tyylistä lähti aikalailla ylläolevasta kuvasta. Halusin pääsisäänkäynnille jotain erilaista ja isäntä piti ideastani. Niinpä lähin kilpailuttamaan pitkiä mustia pyöröpinnoja ylhäältä alas asti mustalla käsijohteella.



Kaiteiden idea kuvia Pinterestistä

Kirjoittelin portaista ja kaiteista aiemmin täällä (klik) ja eräs kaverini (Kiitos Minna :)! oli lukenut näitä porras-ja kaidemietteitäni. Hän laittoi viestin, että posti oli tuonut heille erään kaidefirman esitteen ja olinko kysynyt tarjousta sieltä jo? Enpä ollut, joten siitäpä itse asiaan. 

Pyysin tarjouksia kaiken kaikkiaan seuraavilta kaidetoimittajilta:

1. Caava
2. Rosteri Design Oy 
3. KMR.ee
4. Steelpro 
5. Kaidekauppa.fi 
6. Temeko.ee 
7. Pelti ja Rautatyö E. Salminen 
8. Holssi Portaat Oy 

Kaikki yllä mainitut yritykset eivät pystyneet tarjoamaan haluamiamme kaiteita ja osa oli erikoistunut puu tai - lasikaiteisiin. Osa ei vastannut laisinkaan. Kolmen kärkeen jäivät Caava, Rosteri Design Oy ja KMR.ee. 

Näiden kolmen hinnoissa oli pientä eroa, mutta suunnitelmissa sitten vielä sitäkin enemmän. Caava ei taipunut pitkiin pinnoihin laisinkaan, vaan tarjosi kahta perus pinnakaide-elementtiä, joka ei miellyttänyt allekirjoittanutta taasen laisinkaan (kaiteiden idea katosi samantien). Rosteri ja KMR olivat samoilla viivoilla pitkään ja tapasimme molempien firmojen edustajat raksalla. Hinnoissa ei ollut suurta eroa vaikka loppusuoralla oli suomalainen vs. virolainen firma.

Päätös kulminoitui niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin tapaamisen aikana jaettu ja keskusteltu informaatio a.k.a asiakaspalvelu. Rosterilla informaation sisältö sekä piirretyt kuvat vastasivat taysin sitä mitä haimme.  KMR:ää oli kehuttu, mutta meille jäi epäselväksi ymmärsivätkö he täysin minkälaisia kaiteita halusimme. He eivät myöskään suostuneet hahmottelemaan kaiteita etukäteen, mikä olisi kyllä selventänyt tilannetta. Niinpä päädyimme Rosteriin. 

Alla muutama Rosteri Design Oy:n piirtämä kuva ulkoportaidemme  kaiteista:


Ulkoportaiden pitkät mustat pinnakaiteet idästä päin katsottuna



Ulkoportaiden kaiteet ensimmäiseltä lepotasanteelta päin katsottuna



Ulkoportaiden kaiteet ylhäältä päin.

Sittemmin olemme kokeneet muutamia yhteydenpito-ongelmia ks. firman kanssa, josta olemme kyllä antaneet palautetta. Toivon että tämä on taaksejäänyttä ja odotamme innolla portaiden kaiteita saapuviksi. Näin meidänkin pääsisäänkäynti pääsee lähes lopulliseen ulkoasuunsa, mutta mikä tärkeintä, lasten kanssa ei tarvitse enää olla varpaillaan, kun on kunnon kaiteet paikoillaan :)

EDIT: 5.2.2015: Ja tosiaan aasinselkänä unohtui mainita, että tuo Rosteri Design Oy oli juurikin Minnalle tulleen esitteen yritys. Näin pienetkin asiat löytävät merkityksensä, kiitos vielä Minnalle :)

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kodin kalusteet saapuivat!

Perjantai oli huikea päivä! Jännittävä. Oma henkilökohtainen "pikku jouluni". En oikein tiennyt että miten päin olla. Nimittäin Puustellin kalusteet saapuivat perjantaina aamupäivästä. Isäntä oli muistanut ajan väärin ja varannut vahingossa iltapäivän vapaaksi. Niinpä suuntasin lasten kanssa kalusteita vastaanottamaan.



Pe 30.01.15 Puustellin kalusteet saapuvat


Kun Puustellin rekka peruutti pihaan, vatsassa lensi ainakin tuhat perhosta. Pari tuntia ja kaikki kalusteet olivat sisällä. Tänä aikana tarkastin ja merkitsin, että toimitettujen kollien määrä täsmäsi rahtikirjaan ja ettei paketeissa näkynyt vaurioita. Iltapäivällä tuli toinen kalustetoimitus sisältäen puuttuvia kalusteita. Kaiken kaikkiaan paketteja oli 147kpl eikä tässä vielä kaikki. Jälkitoimituksia tulee vielä lisää.  Iltapäivän kalustetoimituksen paketit eivät olleet niin hyvin suojattuja kuin aamupäivän ja osa kalustelevyistä oli saanut pieniä osumia. Reklamaatio joudutaan siis tekemään kolhiintuneista tavaroita.

Isäntä aloitti keittiön asennuksen heti perjantai-iltapäivästä. Keittiötä, muita kalusteita ja terassin puutarhaovia asennettiin viikonloppuna appiukon ja isännän pikkuveljen voimin. Hurraa kallisarvoisille apujoukoille! Saimme viikonlopun aikana raksan muuttumisleikkiä kodiksi hurjasti eteenpäin. Ja ehdinpä minäkin viimeistelemään esikoisen huoneen seinämaalausta ja tapetoimaan.



Keittiön asennusta pe 300115

Olen enemmän kuin tyytyväinen keittiön materiaaleihin. Ne ovat juuri niin kauniit kuin olin ajatellutkin. Vaalea koivu on yksinkertaisesti tyylikkään kaunis ja mattamustat vetimettömät kaapinovet upea vastapari. Keittiökuvia lisää kunhan saamme sitä valmiimmaksi :)